Seuraava Avatar tulossa näillä näkymin 2016

12.1.2012 15:56

Kaksi jatko-osaa James Cameronin scifieepos Avatarille (2009) ovat olleet suunnitelmissa jo pidemmän aikaa, mutta nyt elokuvan tuottaja Jon Landau (Solaris, Titanic) on paljastanut että elokuvien julkaisuaikataulua on jouduttu siirtämään aiemmin kaavaillusta.

-Olemme innokkaasti paraikaa työstämässä elokuvaa, ja sitä voinee odottaa noin neljän vuoden päästä, Landau vastikään kommentoi Avatarin jatkosta.

Tämä tarkoittaisi käytännössä Avatar 2:n julkaisun siirtyneen vuodelle 2016, joka on aikamoinen viivästys ottaen huomioon jatko-osien aiemman suunnitellun julkaisun 2014 sekä 2015. Landau on kuitenkin luottavainen että jatko-osasta on tulossa vaikuttava, sillä hänen mukaansa he ovat työskentelemässä tutun työryhmän kanssa jolla on hyviä suunnitteluideoita tulevaa elokuvaa varten.

Ainakin Zoe Saldanan, Sam Worthingtonin sekä Sigourney Weaverin on odotettu uusivan roolinsa Avatar 2:ssa.

Lähde: Dark Horizons

Lisää luettavaa