Seuraava Star Wars -elokuva menetti käsikirjoittajansa – X-Men -kirjoittaja tilalle?

Gareth Edwardsin vielä nimeä vailla oleva Star Wars -spinoff menetti viime viikolla käsikirjoittajansa, kun Gary Whitta ilmoitti siirtyvänsä eteenpäin. Tämän jälkeen onkin odoteltu, kuka tulee Whittan tilalle, kun odotetun elokuvan ensi-illan pitäisi olla jo joulukuussa 2016.

Slashfilmin tiedon mukaan X-Men: Days of Future Past -elokuvan käsikirjoittanut Simon Kinberg tulisi ottamaan Whittan paikan kirjoituspöydän ääressä. Kinberg on ollut mukana Star Wars -maailmassa aiemminkin, sillä käsikirjoittaja on ollut tekemässä myös Star Wars Rebels -sarjaa.

Whittan on sanottu kirjoittaneen yhden version elokuvan käsikirjoituksesta, ja elokuvan kertoo tietojen mukaan ryhmästä palkkionmetsästäjiä, jotka lähtevät varastamaan kuuluisia Kuolemantähden piirustuksia.

(Episodi/ML)

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut