Simpsonit kieltäytyi kuuluisan julkkiksen vierailusta ohjelmassa – ei oikeastaan vaikea arvata kuka

Vieraillut kuitenkin hahmona.

1.8.2017 03:03

Simpsoneita on tehty jo 28 vuoden ajan televisioon. Tuona aikana sarjassa on vieraillut A-luokan julkkiksia aimo liuta. Muun muassa Ringo Starr, Michelle Pfeiffer, Glenn Close, Danny DeVito ja jopa Michael Jackson.

Eräs julkkis olisi niin ikään halunnut ääninäyttelemään, mutta Simpsonien tekijät joutuivat kieltäytymään. Se on tiettävästi ainut kerta. Asiasta kysyttiin tuottaja Al Jeanilta Comic-Conissa.

– Sanotaan nyt, että hän on Yhdysvaltain presidentti, Jean paljasti hetken mietittyään.

Vaikka sarja kieltäytyi Donald Trumpin vierailusta, hänet on nähty mukana hahmona. Kyseessä oli oudosti tulevaisuutta ennustava jakso, jossa Lisasta tulee Yhdysvaltain presidentti – syösten vallasta Trumpin.

Lähde: Mirror

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia