Sodankylän elokuvajuhlat järjestetään tänä vuonna 12.–16. kesäkuut. Riehakkaat ja rakastetut karaokenäytökset riemastuttavat jälleen yleisöä kesäkuussa kaksin kappalein.
Kaikkien aikojen ensimmäisellä festivaalilla vuonna 1986 vierailleen Jonathan Demmen legendaarinen konserttielokuva Stop Making Sense (1984) villitsee Ison teltan, kun Talking Heads -yhtyeen nokkamiehen David Byrnen ylisuuren puvun vetää harteilleen esilaulajana Sodankylä-yleisön suursuosikki Olavi Uusivirta.
Toisessa karaokenäytöksessä nähdään Alek Keshishianin konserttielokuvagenreä ravistellut ysärihitti In Bed with Madonna (1991), joka vie popin kuningattaren mukana niin Blonde Ambition -kiertueen lavoille kuin backstagellekin. Sodankylän näytöksessä esilaulajana Madonnan tunnetuimmat kappaleet ottaa haltuun näyttelijä-laulaja Oona Airola.
Aiemmin ilmoitettua mykkäelokuvakonserttiohjelmistoa täydentää Olipa kerran talvi – ja lunta (1934), varhainen visuaalisesti vaikuttava kotimainen lyhytelokuva 90 vuoden takaa. Helsinkiläisestä talvenvietosta kertova dokumentti nähdään Sodankylässä Janne Haaviston johtaman The Shubie Brothers -yhtyeen säestyksellä ja avaa uusia kotimaisia lyhytelokuvia esittelevän näytöksen. Sen muutamat välähdykset Suomenlahden jäältä ovat tuttuja myös Peter von Baghin dokumenttiklassikosta Helsinki ikuisesti (2008).
Muissa mykkäkonserteissa nähdään Neil Brandin säestämä mykkäkomediakokoelma, Charles Vanelin ohjaama Yön pimeydessä (Dans la nuit, 1929) Cleaning Women -yhtyeen jäsenten CW03 ja CW04 säestämänä sekä F.W. Murnaun Suurkaupungin tyttö (1930) Neil Brandin ja The Dodge Brothers -yhtyeen musiikin kera.
Festivaalin mestariluokissa kansainväliset elokuvatietäjät johdattavat yleisön elokuvahistorian saloihin. Isosta-Britanniasta Sodankylään The Dodge Brothers -yhtyeensä kanssa saapuva BBC:n pitkän linjan kriitikko ja radiojuontaja Mark Kermode pitää festivaalilla mestariluokan, jossa paneudutaan hiljan edesmenneen William Friedkinin kovaksikeitettyyn yhdysvaltalaisklassikkoon Kovaotteiset miehet (1971).
Berliinin elokuvajuhlien Forum-osion johtaja ja neuvostoelokuvan asiantuntija Barbara Wurm saapuu Sodankylään esittelemään mestariluokassa lokakuussa 96 vuotta täyttävän ohjaaja Lana Gogoberidzen kaksi teosta. Tuoreessa, uniikissa dokumentissa Mother and Daughter, or the Night Is Never Complete (2023) Gogoberidze kertoo suhteestaan äitiinsä Nanaan, Georgian ensimmäiseen naisohjaajaan. Wurm esittelee festivaalilla lisäksi Gogoberidzen vuoden 1978 elokuvan Henkilökohtaisia kysymyksiä, feministisen neuvostoelokuvan klassikon, joka näyttää tyttären jatkaneen äitinsä kunniakasta perinnettä.
Festivaaliyleisölle tutut erikoisesittelijät palaavat jälleen jakamaan laajaa elokuvatuntemustaan yleisölle. Saksalainen elokuvatuntija Olaf Möller tuo festivaaliohjelmistoon tällä kertaa Kausia auringossa -nimellä kulkevan elokuvaviisikon, joita yhdistää tapahtumapaikka ranta, vuoroin tyhjenevä ja täyttyvä yhteiskunnan mikrokosmos.
Yhdysvaltalainen elokuvatutkimuksen professori Jennifer Barker esittelee yleisölle jälleen animaatiohistoriaa kuratoimassaan Animoidut unet -lyhytelokuvakokonaisuudessa.
Ohjaaja ja kuvataiteilija Mika Taanilan kuratoima Kokeellisen elokuvan yökoulu -kokonaisuus tuo jälleen festivaalille valikoiman rajoja rikkovaa kokeellista lyhytelokuvaa niin vuosikymmenten takaa kuin nykypäivästäkin.
Sodankylän elokuvajuhlien räävitön ja rakastettu Leffaraati saa jatkoa, tällä kertaa näyttelijä Elina Knihtilän luotsaamana.
Sodankylän elokuvajuhlia vietetään 12.–16. kesäkuuta. Sarjakorttien myynti käynnistyy maanantaina 27.5. Ohjelmakartta julkaistaan tiistaina 28.5. Näytöslippujen ennakkomyynti käynnistyy verkossa torstaina 30.5. Lisätietoa festivaalin kotisivuilta.
Lue myös: Tilaa Episodin uutiskirje ja tiedät mitä katsoa! Nappaa katseluvinkit suoraan sähköpostiin tästä.