South Parkin tekijät kertoivat miksi Donald Trumpista on vaikeaa tehdä pilkkaa – ensi kaudesta ehkä erilainen

”The End of Serialization as We Know It.”

3.2.2017 07:04

South Parkissa on pidetty hauskaa luultavasti kaikkien kansanryhmien ja useiden julkisuuden henkilöiden kustannuksella. Sarjan tekijät Trey Parker ja Matt Stone sanoivat kuitenkin nyt, että Donald Trumpin satirisointi on vaikeaa.

– Se on hankalaa, koska satiirista on tullut todellisuutta, parivaljakko totesi.

– Me yritimme viime kaudella naurattaa niillä tapahtumilla mitä oli meneillään, mutta emme pysyneet perässä. Se mitä tapahtui oikeassa elämässä oli itse asiassa paljon hauskempaa kuin mitä me keksimme, he jatkoivat.

South Parkille kävi viime kaudella myös pieni työtapaturma, sillä kausi oli kirjoitettu sen varaan, että Trump häviää vaalit. Trumpin voittaessa yksi jakso jouduttiin tekemään uudestaan ja luonnollisesti myös loppukausi muuttui Trumpin voiton myötä.

Viime kauden viimeisen jakson nimi The End of Serialization as We Know It viittaakin siihen, että enää ei välttämättä nähdä South Parkia, jossa seuraava jakso on jatkumoa edelliselle.

Lähde: Lad Bible

Lisää luettavaa