Stalloneko se siinä??? Tähti jakoi kuvan ensimmäisen Rocky-leffan käsikirjoittamisesta

Nostalginen kuva.

11.11.2020 22:03

Sylvester Stallonekin on nykyisin tunnettu sosiaalisen median nimi. Tällä kertaa hän jakoi kuvan menneiltä vuosilta – tarkennettuna vuodelta 1975.

Kuvassa tuleva supertähti raapustelee käsikirjoitusta Rocky (1976) -elokuvaa varten. Vieressä on hänen koiransa, josta hän joutui ikävä kyllä luopumaan köyhyytensä vuoksi, mutta osti sen pian riitaa haastavalta tyypiltä järjettömällä summalla takaisin.

Käsikirjoituksesta kiinnostuivat tuottajat Irwin Winkler ja Robert Chartoff, jolloin he tarjosivat tuohon aikaan hurjat 350 000 dollaria siitä. Stallonella oli tuolloin vain 106 dollaria pankissa rahaa eikä autoa. Stallone otti silti riskin, eikä suostunut myymään käsikirjoitusta, ellei hän saisi näytellä pääroolia.

Lopulta tuottajat ja studio suostuivat, mutta Stallonen piti myydä käsikirjoitus 25 000 dollarilla ja jatkaa työskentelyä käsikirjoituksen parissa ilman palkkiota. Lisäksi hän sai vielä 10 000 dollaria roolistaan. Lopussa kiitos seisoi, sillä elokuvan menestyksen myötä hän tienasi kokonaisuudessaan noin 2,5 miljoonaa dollaria.


Lähde: IMDb, World Boxing News

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia