Star Wars: Episodi IX -ohjaaja lupaa päähenkilön mysteerille ”syvällisen tyydyttävän” vastauksen

14.1.2016 17:27

Star Wars: Episodi IX:n ohjaava Colin Trevorrow (Jurassic World) on sanonut The Force Awakensin päähenkilön, Reyn, mysteerin saavan vastauksen kolmannessa osassa.

”Pidämme huolen, että vastaus on syvällisen tyydyttävä. Rey on hahmona hyvin tärkeä tässä universumissa, ei ainoastaan The Force Awakensin kontekstissa, vaan koko galaksissa”, Trevorrow sanoo Entertainment Tonightille.

”Hän ansaitsee sen. Pidämme huolen, että vastaus jotain, mikä tuntuu siltä kuin se olisi tapahtunut kauan sitten, kaukana täältä, ja me vain kerromme, mitä tapahtui.”

Trevorrow myös vihjaa Luke Skywalkerin ja Leia Organan olevan osa tarinaa myös viimeisessä trilogian osassa, eikä ohjaaja malta odottaa löytääkseen uusia teitä, joille hahmot voidaan viedä.

”He ovat ikoneja, mutta he ovat myös ihmisiä, jotka ovat kärsineet valtavia menetyksiä ja haasteita näiden elokuvien aikana. Episodi IX:n pitää kunnioittaa sitä tarinaa, joka on kerrottu 40 vuoden aikana”, ohjaaja selittää.

(Episodi/ML)

 

Lisää luettavaa