Star Wars -maailma kasvaa: Jabba the Hutt -elokuva kehitteillä

Uutinen Obi-Wan Kenobi -elokuvasta kätki sisäänsä tiedon toisestakin spinoffista.

21.8.2017 12:30

Obi-Wan Kenobin oma elokuva tulee olemaan kolmas Star Wars Story -lisänimen saava spinoff-seikkailu, mutta Varietyn jutusta paljastuu, että aikaisessa kehittelyvaiheessa ovat myös elokuvat Boba Fettistä ja Jabba the Huttista.

Jabba on yksi Star Warsin alamaailman tunnetuimmista niljakkeista, joka on ympäröinyt itsensä palkkatappajilla ja muilla laittomuuksia puoleensa vetävillä tyypeillä. Hahmo tunnetaan alun perin Jedin paluusta, mutta myöhemmin Jabba nähtiin CGI-kammotuksena George Lucasin uusiksi pistämässä Uudessa toivossa.

Vielä ei tiedetä, minkälainen elokuva tästä möykystä on kehitteillä, tai näkeekö projekti koskaan päivänvaloa, mutta tämä on ensimmäinen kerta, kun Disney antaa Jabba-leffalle virallista pohjaa. Ehkä studio rikkoo tuttua ja turvallista Star Wars -kaavaa ja tekee ensimmäisen kaukaiseen galaksiin sijoittuvan rikoselokuvan?

Seuraava Star Wars -spinoff on Ron Howardin ohjaama Han Solo -elokuva.

Lisää luettavaa