Kathryn Bigelow’n ohjaamaa Detroit-elokuvaa mainostamassa ollut John Boyega on kryptisesti vihjannut, millä edesmenneen Carrie Fisherin esittämä Leia tullaan kirjoittamaan ulos Star Wars -elokuvista.
ABC:n Popcorn With Peter Travers -ohjelmassa vieraillut Boyega kertoo hahmon saavan ansaitsemansa jäähyväiset.
”Hänet päästetään viimeiselle matkalle uskomattomalla tavalla”, näyttelijä sanoo. ”Hänet pidetään yhä elossa elokuvasarjan sisällä ja siinä piilee sen kauneus – hän elää tavallaan ikuisesti.”
Rian Johnsonin käsikirjoittama ja ohjaama Star Wars: The Last Jedi saa ensi-iltansa joulukuussa 2017. Disney on vahvistanut, ettei Fisherin hahmoa tulla herättämään henkiin digitaalisesti, joten Leian poismeno selvittäneen jollain tavalla ennen Star Wars: Episodi IX:ää.