Steven Seagal maanitteli kranaatinheittimillä Predator 2 -roolia itselleen – ohjaaja sanoi toimintatähteä hulluksi

Myös Predator 5:n juonikuvioista tietoa.

Predator 2saalistaja -elokuvan ohjannut Stephen Hopkins kertoi leffan tuotantoprosessista ja paljasti samalla erikoisia asioita Hollywood-tähti Steven Seagalista. Hopkinsin mukaan Seagal oli todella innokas näyttelemään leffassa ja tavanneensakin näyttelijän roolin merkeissä. Tapaaminen ei kuitenkaan ollut ihan sieltä tavallisimmasta päästä.

– Se oli outoa. Hän on hyvin epätavallinen, hiukan kieroutunut tyyppi, joten lopulta en voinut nähdä itseäni tekemässä sitä (Predator 2 -elokuvaa) hänen kanssaan. Se ei tuntunut oikealta, Hopkins aloitti.

Hopkinsilla oli roolihahmoksi mielessään arkipäiväinen poliisi, mutta Seagal halusi mennä eri suuntaan ja näytellä ohjaajan mukaan samaa hahmoa kuin aiemmissa elokuvissaan.

– Hän ei ollut oikeanlainen sankari. Minusta siitä olisi tullut juustoinen. Onhan siinä nytkin paljon juustoisuutta, mutta mielestäni sellaista siistiä juustoisuutta ei siistin juustoisuuden sijaan, ohjaaja jatkoi.

Seagalin tapaamisen Hopkins sanoi olleen ”yksi hulluimmista kokemistani iltapäivistä”.

– Hän halusi epätoivoisesti tehdä sen. Menin hänen kotiinsa, hän murskasi käteni ja menimme seinät aseilla vuorattuun huoneeseen. Hän kertoi minulle haluavansa näytellä CIA:n psykiatria, joka on myös asetta kantava kamppailulajien asiantuntija, Hopkins kertoi.

– Kuuntelin häntä pitkään, ja hän oli selvästi hiukan hullu tuohon aikaan. Sanoin: ”Ai, tämä on erilaista kuin mihin suuntaan olemme menossa, joten ehkäpä meidän ei pitäisi tehdä sitä.” Sitten hän muuttui todella innokkaaksi sen tekemisestä, heitti kätensä olkapääni yli matkalla ulko-ovelle ja sanoi: ”Haluan sinun tulevan maatilalleni Santa Barbaraan, koska minulla on siellä kranaatinheitinrata – voimme ampua kranaatteja yhdessä.” Sanoin: ”Joo mahtavaa, tehdään niin.” Mutta sitä ei tapahtunut. Sori, mutta en ole hänen faninsa, ohjaaja vielä lisäsi.

Alun perin Predator 2 -elokuvaan piti pestata Arnold Schwarzenegger, jonka aisapariksi olisi palkattu LAPD:n etsivää näyttelevä Patrick Swayze. Lopulta rooli meni Danny Gloverille, eikä Arskaa nähty lainkaan elokuvassa. Syynä oli sekä Schwarzeneggerin tyytymättömyys käsikirjoitukseen että 250 000 dollaria liian pieni palkka.

Predator 5 -leffa on kehitteillä, ja sen juonestakin on jo huhuiltu. Tiettävästi tarina tapahtuu satoja vuosia menneisyydessä avaruusmonsterin ja Amerikan alkuperäiskansan ottaessa yhteen.

Lähde: Movie Web, Movie Web

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut