Suomalaisessa Big Game -elokuvassakin näytellyt Ray Stevenson on kuollut 58-vuotiaana

Surullisia uutisia maailmalta.

22.5.2023 21:08

Irlantilainen näyttelijä Ray Stevenson on kuollut 58 vuoden iässä. Hänen tiedottajansa on vahvistanut kuolinuutisen pitävän paikkansa.

Stevenson menehtyi eilen sunnuntaina 21. toukokuuta Italiassa, Iscian saarella jouduttuaan äkillisesti sairaalaan. Hän oli paikalla kuvaamassa elokuvaa Cassino in Iscia. Tarkempia tietoja hänen kuolinsyystään ei ole vielä kerrottu julkisuuteen.

Suomalaiset muistavat hänet Jalmari Helanderin ohjaamasta vuoden 2014 elokuvasta Big Game. Hänet on nähty vuosien varrella myös esimerkiksi The Punisher: War Zone, King Arthur, Thor ja RRR-elokuvissa. Näyttelijä tullaan näkemään lisäksi elokuussa käynnistyvässä Tähtien sota -sarja Ahsokassa.

Lepää rauhassa, Ray.

Lähde: La Repubblica, THR, Variety

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia