Suomalaisohjaajan Hollywood-elokuva lisättiin Disney Plussaan – kulisseissa ei oltu täysin tyytyväisiä

IMDb-arvosana on 6,6.

17.4.2021 13:03

Disney Plussan valikoimaan on lisätty Dome Karukosken ohjaama elokuva Tolkien (2019).

Tolkien kertoo orvoksi jääneen kirjailijan nuoruusvuosista, jolloin hän löytää ystäviä, rakkautta ja taiteellista inspiraatiota sekä koulusta joukon kaltaisiaan hylkiöitä. Hän kokee myös ensimmäisen maailmansodan syttymisen, joka uhkaa repiä ”ritarit” erilleen. Kaikki nämä kokemukset inspiroivat Tolkienia kirjoittamaan kuuluisat romaaninsa Keskimaasta.

Episodin neljän tähden arvostelussa tuumittiin seuraavasti:

”Tolkien on vetävästi etenevä elokuva, jossa on eeppistä tuntua. Ajankuva on rakennettu taidokkaasti. Fantasiajaksot on toteutettu hyvällä maulla, ja niitä annostellaan sopivan pieninä väläyksinä, jolloin vaikutus on sitäkin tehokkaampi.

Karukoski on saanut mukaansa kaksi tärkeätä yhteistyökumppania aiemmista töistään. Tanskalaiskuvaaja Lasse Frank kuvasi myös Tom of Finlandin, ja hän on luonut elokuvalle tyylikkään kuvallisen ilmeen. Etenkin sotakohtaukset on kuvattu häikäisevän upeasti. Toinen merkittävä tekijä on leikkaaja Harri Ylönen, joka on leikannut Karukosken elokuvia hänen uransa alusta alkaen.”

J.R.R. Tolkienin omaiset eivät olleet elokuvasta innoissaan. He tiedottivat ennen leffan julkaisua, etteivät he hyväksy elokuvaa, eivätkä he osallistuneet sen tekemiseen millään tavalla.

Alla traileri.

Lue myös: He olivat ehdolla Gandalfiksi – Ian McKellen sanoi miksi hän sai lopulta roolin | Episodi.fi

Lähde: IMDb

Lisää luettavaa