Hobitti – Odottamaton matka

/ GENRE ENSI-ILTA 12.12.2012 TÄHDET

Hobitti – Odottamaton matka kertoo, kuinka Gandalf-velho valitsee Bilbo Reppulin, ihmistä huomattavasti pienemmän, mukavuudenhaluisen hobitin osaksi pienen kääpiöretkikunnan seikkailua. Tarkoituksena on kaapata kääpiöiden muinainen vuorivaltakunta takaisin sen vallanneelta lohikäärmeeltä. Sitä ennen on selvittävä niin peikoista, örkeistä, susista kuin jättiläishämähäkeistäkin.

Kolmen Hobitti-elokuvan muodostaman trilogian ensimmäisessä osassa löydetään myös näkymättömäksi tekevä sormus. Vuosia Hobitti-kirjansa jälkeen J.R.R. Tolkien kirjoitti eepoksia, joissa tuota pahan voimien mahtisormukseksi paljastuvaa taikaesinettä lähdetään tuhoamaan pienen retkikunnan voimin.

Hobitti – Odottamaton matka -elokuvaa onkin helppo ajatella alisteisena Taru sormusten herrasta -trilogialle, vaikka kyseessä on saagan esitarina. Tolkien kirjoitti Hobitin alunperin kevyeksi satuseikkailuksi, ennen kuin siitä muutaman vuosikymmenen kuluessä iti eeppinen Taru sormusten herrasta -fantasiatarina. Myöhemmin hän yritti kirjoittaa myös Hobitin uudelleen enemmän Tarunsa sävyä ja tyyliä vastaavaksi mutta luopui nopeasti yrityksestä, koska käytännössä kirja olisi pitänyt kirjoittaa kokonaan uusiksi.

Outoja olentoja ja tiukkoja tilanteita kuhiseva Hobitti-kirja on käännetty elokuvaksi toisaalta uskollisena sen tapahtumille ja henkilöille, ja jopa hupsun humoristiselle sävylle, toisaalta paisutelluksi fantasiaeepokseksi, eikä elementtien yhteen sovittaminen ole onnistunut kitkatta. Pienimuotoisen seikkailun uhkia ja vaaroja on paisuteltu Sormusten herran mittakaavaan, mutta niistä selvitään Hobitin hassuillakin viime hetken pelastuksilla. Ristiriita ei tee kunniaa kummallekaan teokselle.

Uusi, 48 kuvaa sekunnissa tallentava hfr-tekniikka parantaa 3D-teknologian yleensä vähentämää kuvan kirkkautta sekä kontrastia ja tekee liikkuvasta kuvasta nykimätöntä. Paikoin kuvamaailma onkin häkellyttävän upeaa, mutta usein kuva myös näyttää epäluonnollisen terävältä ja nopeutetulta.

Maailmalla on raportoitu joidenkin yleisön jäsenten oksentelusta, mutta jos sellaista on tapahtunut, se ei ole johtunut hfr-tekniikasta, vaan siitä miten sitä on käytetty. Kamera kieputtaa uuden tekniikan parantamaa kuvaa loputtamasti pohjattomien kuilujen yllä, joten vähänkin huimaukseen taipuvaisilla ja jännitystä lisäävän ääniraidan matalille taajuuksille herkillä katsojilla voi olla kestämistä.

Todennäköisesti uuden terävyyttä lisäävän tekniikan vuoksi käytännössä kaikki ihmishahmot on jouduttu digibotoxoimaan vahanukkemaisiksi. Vain Ian McKellen saa esittää Gandalfia ryppyisenä itsenään – mutta vastapainoksi Saruman-velhoa esittävä Christopher Lee näyttää puhtaasti tietokoneella luodulta. 90-vuotias brittinäyttelijä lienee ollut liian vanha matkustamaan kuvauksiin Uuteen-Seelantiin.

Kääpiöistä tärkeimmäksi nousee Richard Armitagen mukavan yrmysti esittämä vallatun valtakunnan perintöprinssi. Tosin hänen urhoollisuuttaan hieman varjostaa muun, hyvin ohuin vedoin yksilöidyn kääpiöpossen slapstick-haahuilu, joka tosin muuttuu ylittämättömäksi taistelutaidoksi, kun joudutaan vastakkain ylivoimaisia vihollisia kanssa.

Hobitista tuleekin mieleen nykyiset adhd-tietokoneanimaatiot, joissa tärkeintä on jatkuva liike. Peter Jacksonin tuotannossa se rinnastuu King Kongiin, jossa siinäkin mentiin tekniikka edellä. Kummassakin tapauksessa on toki nostettava hattua sille, että Jackson edes yrittää jotain uutta eikä vain toisinna aikaisemmin julkaistua.

Kaiken kohelluksen keskellä hienoimmaksi hetkeksi nousee Bilbon ja örkkien luolien pimeydessä saalistavan, sormuksensa hukkaavan Klonkun kohtaaminen. Siinä meno hetkeksi rauhoittuu jännityksen kärsimättä lainkaan – suorastaan päinvastoin. Martin Freeman esittää mainiosti itsensäkin seikkailuun lähdöllään yllättävän Bilbon epävarmuutta, ja liikkeenkaappausveteraani Andy Serkisin kanavoima tietokone-Klonkku on hänelle mainio vastapeluri.

Valitettavasti kohtaus on kaiken muun tapaan venytetty äärimmilleen – puhumattakaan siitä, että vastaavia Klonkku-kohtauksia on Taru-trilogiassa jo nähty. Massiivisen pitkässä elokuvassa päästään vasta ohuen alkuperäisteoksen puolivälin lähistölle. Kirjan tapahtumat on taltioitu kiitettävällä tarkkuudella, mutta pilkkutasolle ei sentään olisi tarvinnut mennä. Elokuvan tarinaan tuomat lisäykset linkittävät Hobittia Taru sormusten herrasta -elokuviin, ja niistä tiristetään irti jokaikinen laahaava lisäsekunti. Ei siis ihme, että lopun tylsässä ja turhassa cliffhangerissa on pakko muistuttaa yleisöille, mistä vuoristorata lähti käyntiin kolme tuntia aikaisemmin.

Päivitys: Uusintakatselun jälkeen tähtien määrä nousi yhdellä. Jos kolmituntisen kohelluksen jaksaa valituksista huolimatta katsoa vuorokauden sisällä toistamiseen, niin kyllä se lisätähden ansaitsee.



Filmtrailer.com

Aiheeseen liittyvät elokuvat