Säveltäjä-lauluntekijä Randy Newman, 66, sai oman tähtensä Hollywoodin kuuluisalle Walk of Famelle.
Keskiviikkona järjestetyssä tilaisuudessa paikalla olleiden juhlistajien joukossa olivat Monty Python koomikko Eric Idle sekä Pixar -studion johtaja John Lasseter, tiedottaa ranskalainen uutistoimisto AFP.
Tähti paljastettiin vain pari viikkoa ennen Yhdysvalloissa ensi-iltaan tulevaa Toy Story 3 -elokuvaa, jonka musiikit Newman on säveltänyt.
Lauluntekijää on aiemmin kunnioitettu monilla eri palkinnoilla. Newman voitti vuonna 2002 Oscarin parhaasta alkuperäisestä laulusta kappaleella If I Didn’t Have You Pixarin elokuvassa Monsterit Oy. Lisäksi hän on vuosien mittaan voittanut jopa viisi Grammya sekä kaksi Emmy-palkintoa.
Monien Pixar-animaatioiden lisäksi Newman on myös säveltänyt musiikit esimerkiksi elokuviin Seabiscuit sekä Ben Stillerin tähdittämään komediaan Perhe on painajainen ja sen jatko-osaan.
Suomessa Newman esiintyi huhtikuun lopussa. Kiertueensa aikana Helsingin Kulttuuritalolla 27.4. pidetty konsertti oli säveltäjän ensimmäinen vierailu Suomessa.
Lue myös: Tilaa Episodin uutiskirje ja tiedät mitä katsoa! Nappaa katseluvinkit suoraan sähköpostiin tästä.