Suomi maailmankartalle, vaikka yksi maailmanloppu kerrallaan – Sotkamossa kuvataan genre-elokuvaa kansainväliseen levitykseen

Black Lion Pictures on rakentamassa Kainuuseen Kajawoodia, Suomen Hollywoodia, omaleimaista studiojärjestelmää. Rendel 2 ja Gravedigger and the Random People ovat Kajawoodin ensimmäisiä projekteja.

29.7.2020 18:39

Sotkamossa on kuvattu kotimaista post-apokalyptistä elokuvaa kansainväliseen levitykseen. Gravedigger and the Random Peoplen kuvaukset ovat olleet käynnissä koko heinäkuun ajan. Elokuvan pääkielenä on englanti.

Ohjauksesta ja käsikirjoituksesta vastaa Joonas Makkonen ja kuvaajana toimii Esa Jussila. Tuottajina toimivat Black Lion Pictures ja Frozen Flame Pictures.

Mediatiedotteen mukaan koronatilanne aiheutti erikoisen tilanteen, jota varten varten koottiin ammattimainen porukka ympäri Suomea, jonka kanssa suunniteltiin tekijöitänsä inspiroiva intohimoprojekti.

Elokuvassa näyttelevät muun muassa Ari Karhunen, Enni Ojutkangas, Saara Elina, Jari Manninen, Zoltán Fodor, Roderick Kabanga ja Ari Savonen.

Lisää luettavaa