Suosikkidraama Outlanderin finaalikausi on nyt purkissa – tähdet poseeraavat kulisseissa hymyissä suin

Yksi aikakausi tulee näin päätökseensä, vaikka viimeisten jaksojen näkemistä pitääkin vielä odottaa tovi.

28.9.2024 00:40

Kymmenen vuotta sitten käynnistynyt suosikkidraama Outlander – Matkantekijä on saanut viimeisen eli kahdeksannen tuotantokautensa kuvaukset virallisesti purkkiin.

Sarjaa Yhdysvaltain televisiossa esittävä Starz-kanava kertoi asiasta omassa sosiaalisessa mediassaan. Julkaisussa nähdään useampi kuva sarjan keskeisestä tähtikaartista pitelemässä käsissään suurta klaffia, jossa komeilee teksti ”Purkissa on!”

Mukana kuvissa ovat näyttelijät Sam Heughan ja Caitríona Balfe, Sophie Skelton, Richard Rankin, David Berry, John Bell, Charles Vandervaart, Izzy Meikle, Lauren Lyle ja César Domboy, Diarmaid Murtagh sekä tuottajat Matthew Roberts ja Maril Davis.

Sarjan seitsemännen kauden ensimmäinen puolikas nähtiin kesällä 2023. Toisen puolikkaan pariin päästään viimein yli vuoden odotuksen jälkeen marraskuussa. Finaalikauden esitysajankohdasta ei ole vielä virallista tietoa.

Myös spin-off-sarja Blood of My Bloodista on julkaistu jo ensimmäiset viralliset kuvat. Uutuussarjan alkamisajankohta on vielä toistaiseksi salaisuus sekin.

Katso kuvat tähtien viimeisistä hetkistä Outlander – Matkantekijän kuvauksissa alta. Alla myös sarjan seitsemännen tuotantokauden virallinen traileri.

YouTube video