Suositusta HBO:n sarjasta 2. kausi – ketkä Hollywood-tähdet mukana?

Alkuvuodesta 2017 HBO:lla ensi-iltansa saanut Big Little Lies ei jääkään vain yhden kauden ihmeeksi, sillä uudet jaksot ovat jo työn alla.

9.12.2017 11:52

Paljon palkintoja ja suitsutusta osakseen saanut Big Little Lies jatkaa tarinaansa toisella tuotantokaudella seitsemän jakson verran, jotka ensimmäisen kauden tapaan on käsikirjoittanut sarjavelho David E. Kelley. Ohjauksesta vastaa uudella kaudella Andrea Arnold (Transparent), sillä ensimmäisen kauden mestarillisesti ohjannut Jean-Marc Vallée ei pysty jatkamaan pestissään aikatauluongelmien vuoksi.

Ensimmäisellä kaudella loistaneet Reese Witherspoon ja Nicole Kidman jatkavat toisella kaudella sekä näyttelijöinä että vastaavina tuottajina, mutta muista sarjan tähdistä ei ole vielä vahvistusta. HBO:n mukaan suurin osa tähdistä olisi palaamassa uudelle kaudelle, mutta neuvottelujen vuoksi muuta ei voi vielä vahvistaa. Uuden kauden julkistamisuutisesta puuttuu selkeästi vahvistus kolmannen päätähden Shailene Woodleyn jatkamisesta, mutta mikään ei ole vielä varmaa.

Big Little Lies -sarjan ensimmäinen kausi oli kompakti tarina, ja sarjaa tituleerattiinkin limited series -nimikkeellä, mutta suuren suosion vuoksi toinen kausi pääsi tuotantoon. Mielenkiintoista on nähdä, miten tarinaa viedään eteenpäin, ja muodostuuko toinen kausi samanlaiseksi trilleriksi kuin ensimmäinen kausi oli.

Lisää luettavaa