Supergirl ja Criminal Minds -näyttelijät mukaan Marvelin The Punisher-sarjan 2. kaudelle

Uudet kiinnitykset povaavat vakuuttavaa kakkoskautta hehkutetulle sarjalle.

26.2.2018 23:40

Netflixin uusin Marvelin sarjakuviin perustuva televisiosarja The Punisher sai ensi-iltansa vuoden 2017 marraskuussa, ja toista tuotantokautta rakennetaan kovaa vauhtia.

Suoratoistojätti on nyt julkaissut kolmen uuden vakiohahmon tiedot. Veteraanien psykoterapeuttia näyttelee Supergirlin Maggie Sawyerina tunnetuksi tullut Floriana Lima, joka nähdään tasaisin väliajoin myös Lethal Weapon -sarjassa. Tuomarin itsensä kanssa tekemisiin joutuu myös entinen kovistelija, jota esittää Criminal Mindsin Willinä vuosien ajan esiintynyt Josh Stewart (Shooter). Lisäksi The Punisherin 2. kaudelle on kiinnitetty näppäräksi katujen kasvatiksi Giorgia Whigham (13 Reasons WhyScream).

Tietoa 2. kauden julkaisemisajankohdasta ei vielä ole, mutta sarjan nimiroolissa jatkaa Jon Bernthal.

 

Lähde: Deadline.

Lisää luettavaa