Punisher-näyttelijä Jon Bernthal menetti malttinsa! Uhkasi pieksää arvostetun ohjaajan Oliver Stonen

Tällä näyttelijällä on hurja puolensa.

5.1.2018 03:03

Jon Bernthal on hyvä näyttelemään kovia kavereita, mutta hän taitaa olla vähän sellainen oikeastikin. Bernthal kertoi nyt, miten hän päätyi melkein nyrkkitappeluun Oliver Stonen kanssa.

Bernthal oli kuvaamassa Stonen 9/11 -elokuvaa World Trade Center, kun välikohtaus sattui. Hän esitti siinä satamapoliisia melko näkyvässä roolissa.

Jossain vaiheessa Stone kävi aggressiiviseksi ohjauksensa kanssa ja alkoi huutaa näyttelijöille. Hän haukkui heitä ainakin turhamaisiksi ja otti erityisesti Bernthalin kohteekseen. Bernthal ei kuitenkaan sulattanut Stonen huutamista:

– Annapas minä kerron sinulle jotain, kaveri. Saatat olla Oliver Stone, mutta pieksen sinut juuri tähän kuvauspaikalle. Kaikkien edessä, pieksen sinut. Onko selvä?

Bernthal tajusi myöhemmin urallaan, että Stonen käytös oli luultavasti temppu saada näyttelijöistä irti enemmän. Hän on myös myöhemmin ystävystynyt Stonen kanssa.

Bernthalilla on ollut elämässään muitakin tiukkoja tilanteita, sillä hänen nenänsä on raportoidusti murtunut 14 kertaa.

Lähde: Cinema Blend

Lisää luettavaa