Tänään tv:ssä: Harvoin on taistelujen kauhuja kuvattu näin realistisesti – Mestarillinen sotaelokuva voitti neljä Oscaria

IMDb-arvosana 8,1.

28.10.2022 05:00

Ennen 80-luvun puoliväliä lähinnä käsikirjoittajana tunnettu Oliver Stone jätti nimensä lähtemättömästi elokuvan historiaan myös ohjaajana sotaelokuvalla Platoon – nuoret sotilaat.

Vuonna 1986 valmistunu Platoon oli aikanaan ehdolla kahdeksalle Oscarille ja voittikin niistä neljä, mukaan lukien parhaan elokuvan ja parhaan ohjaajan palkinnot.

Stone on itse Vietnamin veteraani, ja Platoon perustuu hyvin pitkälle hänen omiin kokemuksiinsa.

Kun ohjaaja-käsikirjoittaja on henkilökohtaisesti kokenut kaiken kuvaamansa, todenmukaisuus on ylittämättömällä tasolla. Ei ole vaikea uskoa, että Platoonin keskenään kiistelevät amerikkalaissotilaat perustuvat tosielämän hahmoihin.

Pääosassa nähdään Charlie Sheen yhdessä ensimmäisistä elokuvarooleistaan. Sheenin esittämä nuori Chris jättää collegen kesken ja lähtee vapaaehtoisena Vietnamiin, missä hän kokee sodan kauhut.

Willem Dafoen esittämästä kersantti Eliasista tulee Chrisille eräänlainen isähahmo. Pahin vihollinen tuntuu olevan omien joukkojen kersantti Barnes (Tom Berenger).

Charlie Sheen on elämänsä roolissa kokemattomana sotilaana. Samuel Barberin lohduttoman kauniin musiikin käyttö tapahtumien tukena osoittaa kiistatonta neroutta.

Platoon esitetään nyt Nelosella kahteen otteeseen:

  • Pe 28.10.2022 klo 23.50, Nelonen
  • Su 30.10.2022 klo 21.00, Hero

Elokuva kuuluu myös Elisa Viihde Viaplayn valikoimaan. Katso alta dokumentti elokuvan tekemisestä.

Lue myös: Viiden tähden muistelmateos – Ohjaajalegenda Oliver Stone kulkee valoa kohti

Lisää luettavaa