Taas pistetään kulttiklassikko uusiksi – tällä kertaa John Carpenterin kasaritoimintahitti saa kasvojenkohotuksen

Remake-buumi ei ota laantuakseen. 80-luku vaikuttaakin olevan ehtymätön uudelleenfilmatisointien lähde.

25.3.2017 09:54

John Carpenterin Escape From New York eli Pako New Yorkista sai ensi-iltansa vuonna 1981. Siitä on vuosien varrella muodostunut todellinen kulttiklassikko.

Uudelleenfilmatisointi on ollut työn alla jo monta vuotta ja nyt se on vihdoinkin löytänyt ohjaajansa. Lastenleffa- ja genreohjaaja Robert Rodriguez nappasi mahdottomalta tuntuvan projektin itselleen. Rodriguez on melko ailahtelevainen ohjaaja, joten lopputulos voi olla melkein mitä vain.

20th Century Fox -studio pyrkii kuitenkin tekemään tästäkin klassikosta uuden leffasarjan Planet of the Apesien tyyliin.

Carpenter teki alkuperäisen rainan juuri Watergate-skandaalin jälkeen. Elokuva sijoittuu vuoteen 1997, futuristiseen Gothamin kaupunkiin. Kurt Russell näyttelee ikonista Snake Plisskeniä, joka on palkattu pelastamaan USA:n presidentti New Yorkista, josta on tehty huipputurvallinen vankila. Snakella on 22 tuntia aikaa pelastaa presidentti ennen kuin kolmas maailmansota syttyy ja Snake räjäytetään hengiltä.

Neil Cross (Luther) kirjoittaa kässärin, joka on ilmeisesti alkuperäistarinan jatko-osa.

Toivottavasti Rodriguez tekee elokuvasta Grindhouse-tyylisen retroactionin eikä modernia green screen -toimintapätkää.

Lähde: Bloody Disgusting

Lisää luettavaa