Tositarinaan perustuvasta Taistelija-elokuvasta kertovat Mark Wahlberg, Christian Bale ja ohjaaja David O. Russell.
Taistelija on erilainen perhedraama, sillä yhdeksänlapsisen työläisperheen kaksi ainoaa poikaa ovat molemmat nyrkkeilijöitä. Micky Ward on nouseva kyky, josta odotetaan seuraavaa mestaria Bostonin lähistöllä sijaitsevassa Lowellin pikkukaupungissa. Käytännössä perhe ei kuitenkaan panosta Mickyn uraan.
Mark Wahlberg (Katastrofikytät) toimi elokuvan pääosan lisäksi yhtenä elokuvan tuottajista, ja hänen pyrkimyksensä yhdessä ohjaaja David O. Russellin kanssa oli mahdollisimman autenttinen lopputulos. Taistelija kuvattiin aidossa ympäristössä Lowellissa ja Art Ramalhon nyrkkeilysalilla, missä Micky treenasi.
Tarina viehätti Wahlbergia siitäkin syystä, että hän tapasi Micky Wardin olleessaan 18-vuotias.
– Micky oli paikallinen kuuluisuus, mutta tavallinen kaveri. Hän inspiroi kaikkia yrittämään ja voittamaan ylitsepääsemättömät vaikeudet. Hän oli suurin idolini, Wahlberg kertoo.
Hahmonsa Dicky-veljeä näyttelemään Wahlberg halusi Christian Balen (Terminator – pelastus), joka tunnetaan maanisista rooleistaan.
– Hahmona Dicky edustaa ääripäätä. Christian omistautuu rooleihinsa täysillä ja antaa aina kaikkensa, joten hän oli täydellinen Dickyn rooliin.
Bale laihdutti itsensä jälleen lähes luurangoksi näyttääksesi crack-addiktilta.
– Yleensä sanon, että vedän kokaiinia aina, kun joudun laihduttamaan roolia varten. Tämän elokuvan yhteydessä se ei ole niin hyvä vitsi, vaikka painonpudottaminen ei ole salaisuus. Vesi auttaa, Bale naurahtaa.
Wahlberg työskenteli David O. Russellin kanssa jo elokuvassa Kolme kuningasta (1999), ja heillä on työn alla peliin perustuva Uncharted: Drake’s Fortune.
Johanna Juntunen, Los Angeles
Lue koko juttu uudesta Episodista!