Tällainen on Al Pacinon seuraava elokuva – tähden faneille luvassa hieno kokemus

Tätä moni odottanee.

Al Pacino on lahjakas näyttelijä, joka loistaa yleensä tusinarooleissakin. Häneltä on nyt luvassa elokuva, jossa tähti laittanee luultavasti parhaansa jälleen peliin.

Michael Radford ohjaa Shakespeare-elokuva King Learin, jossa Pacino esittää kyseistä kuningasta.

– Lear on se, jonka kaikki haluavat tehdä. Al Pacino on leikitellyt idealla jo pitkään, Radford kertoi.

Ohjaaja työskenteli Pacinon kanssa myös loistavassa Venetsian kauppias -elokuvassa. Pacino esitti siinä Shylockia. King Learissa Pacinoa vain tullaan näkemään paljon enemmän, sillä Radfordin mukaan Lear on lähes jokaisessa kohtauksessa.

Pacinolta on toki tulossa muutakin mielenkiintoista. Hän näyttelee odotetussa The Irishman -elokuvassa yhdessä Robert De Niron ja monien muiden legendojen kanssa. Ohjauksesta vastaa itse Martin Scorsese. Leffa julkaistaan ensi vuonna.

Lähde: Metro

 

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut