Maailma otti innolla vastaan uutisen siitä, että Leonardo DiCaprio nähdään jälleen Quentin Tarantinon ohjaamassa elokuvassa. DiCapriolla oli rooli myös Django Unchained -elokuvassa.
Nyt on kantautunut lisäksi tarkempia tietoja DiCaprion roolista. Raportoidusti DiCaprion arveltiin etukäteen esittävän ikääntyvää elokuvatähteä, mutta näin ei olekaan.
DiCaprion rooli tuo kaikuja Tarantinon lännenleffoista, sillä hän esittää hahmoa, jolla on ollut päärooli menestyvässä lännensarjassa. Hänen pyrkimyksensä päästä näyttelemään elokuvissa ovat kuitenkin epäonnistuneet. Nyt hahmo harkitsee muuttamista Italiaan, jotta pääsisi mukaan spagettiwestern-elokuviin.
DiCaprion lisäksi Tarantino haluaisi Manson-elokuvaansa mukaan ainakin Brad Pittin, Al Pacinon, Margot Robbien ja Tom Cruisen.
Lähde: Collider