Tältä näyttää ongelmallinen lesbosuhde – tsekkaa Baby Janen ensimmäinen traileri

Katja Gauriloffin Baby Jane vaikuttaa kiinnostavalta leffalta ainakin trailerinsa perusteella.

29.9.2018 14:34

Maria Ylipää ja Roosa Söderholm tähdittävät ensi maaliskuussa ensi-iltansa saavaa Baby Janea. Leffa perustuu Sofi Oksasen toiseen romaaniin.

Elokuvan ohjannut Katja Gauriloff on aiemmin tehnyt hienoja dokumentteja: Säilöttyjä unelmia vuonna 2011 sekä Kuun metsän kaisa, joka palkittiin viime vuonna parhaan dokumenttielokuvan Jussilla.

Pikkukaupungin tyttö Jonna (Söderholm) saapuu Helsinkiin suuntanaan opiskelut ja jännitys. Jonna uppoaa viattoman innolla kaupungin sykkeeseen, kunnes eräänä varomattomana yönä hänet yllättää uhkaava tilanne. Pelastajaksi ilmestyy Piki (Ylipää), ihmeellinen nainen, jonka itsevarmuus lumoaa Jonnan. Jonna palvoo pelastajaansa, Piki kietoo köytensä hänen ympärilleen ja kiihkeä rakkaustarina alkaa.

Tsekkaa traileri alta.

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia