Talvivaara-dokumentti avaa Docpoint-festivaalin

7.1.2015 17:45

Helsingin dokumenttielokuvafestivaali DocPointin ohjelmisto on julkaistu. Festivaalilla nähdään yhteensä 166 dokumenttielokuvaa. Festivaalin avaa Markku Heikkisen kaivostyöläisten arkeen pureutuva Talvivaaran miehet.

Vuoden 2015 Kotimaisessa esityssarjassa tarkastellaan erityisesti Suomea monelta eri kantilta. Esityssarjan valinneen raadin mukaan monet elokuvat syventyvät sosiaalisiin ja yhteiskunnallisiin ongelmiin, joita käsitellään yksittäisten ihmisten tarinoiden ja elämänkohtaloiden kautta. Tarinat kumpuavat henkilöiden omasta arjesta, ja henkilökohtainen laajenee poliittiseksi.

Raatiin kuuluivat tänä vuonna näyttelijä Minna Haapkylä, kansanedustaja Leena Harkimo, ohjaaja Petri Luukkainen ja ohjaaja Hamy Ramezan. Raadin puheenjohtajana toimi DocPointin taiteellinen johtaja Ulla Simonen.

– Elokuvissa katsotaan usein Kehä III:n ulkopuolelle ja sliipatun kaupunkielämän sijaan esitellään Suomen monet kasvot. Monissa elokuvissa aiheita lähestytään vahvojen henkilöhahmojen, ja yllättävän usein elokuvantekijöiden oman lähipiirin kautta. Tekijöiden läheinen suhde kohteisiinsa näkyy intiimeinä tarinoina ja monta kertaa suorastaan hätkähdimme päähenkilövalintojen osuvuutta. Erityisen ilahtuneita olimme politiikan paluusta suomalaiseen dokumenttielokuvaan, raati toteaa.

DocPointin yleisöllä on viime vuoden tapaan mahdollisuus äänestää suosikkiaan Kotimaisen esityssarjan elokuvista festivaalin aikana. Katsojien suosikki -äänestyksen voittaja paljastetaan sunnuntaina 1.2. klo 20 palkintonäytöksessä Andorrassa. Näytökseen on vapaa pääsy.

Tänä vuonna DocPointin ohjelmaan kuuluu myös yhdysvaltalaisen elokuvakriitikon John Andersonin toteuttama Kriitikon valinta, jossa hän valitsee kolme suosikkiaan Kotimaisen esityssarjan elokuvista. Anderson kirjoittaa elokuva-arvosteluja mm. Varietylle, New York Timesille ja Washington Postille ja hän on arvostetun National Society of Film Critics -järjestön jäsen. Anderson toimi myös New Yorkin elokuvakriitikoiden järjestön puheenjohtajana vuonna 2011.

Kriitikon valinnan tarkoituksena on edesauttaa kotimaisten dokumenttielokuvien kansainvälistä levitystä saamalla niille kansainvälistä näkyvyyttä jo kotimaan ensi-esityksen aikaan. John Anderson on DocPointin vieraana koko festivaaliviikon ajan. Kriitikon suosikkielokuvat julkistetaan 1.2. klo 20 elokuvateatteri Andorrassa edellä mainitun palkintonäytöksen yhteydessä.

Linkki: Festivaalin kotisivut

Lisää luettavaa