Tämä kaikki tiedetään Christopher Nolanin tulevasta scifi-toimintaelokuvasta

Aikamatkustelua ja toimintaa Inceptionin hengessä?

20.5.2019 15:17

Christopher Nolanin elokuvat ovat aina tapauksia. Eikä niistä juuri puhuta ennen kuvauksia.

Nolan työskentelee tällä hetkellä uuden elokuvansa parissa, ja nämä asiat siitä tiedetään.

Leffan ensi-ilta on heinäkuussa 2020. Elokuva on siis jonkinlainen jättimäinen kesän blockbusteri.

Se on toimintaelokuva, jossa on hiukan Inceptionia. Tällä kertaa liikutaan ajassa, ei unissa. Scifiä siis.

Nolan on palkannut Hereditaryn leikanneen Jennifer Lamen leikkaamaan elokuvaansa. Tämä on erikoista, sillä ohjaaja on tehnyt Batman Beginsistä (2005) alkaen kaikki elokuvansa leikkaaja Lee Smithin kanssa. Smith voitti Dunkirkin leikkauksesta Oscarin.

Elokuvassa on todella kova näyttelijäkaarti. BlackKklansmanin John David Washington on pääosassa. John on Denzel Washingtonin poika. Leffassa nähdään myös Elizabeth Debicki ja Robert Pattinson, joka on ykkösehdokas uudeksi Batmaniksi.

Kaikki on siis kunnossa, mielenkiintoiselta vaikuttava projekti.

Lähde: Nerdist

Lisää luettavaa