Amerikkalainen elokuvankerronnan monitaituri Orson Welles (1915–1985) oli elokuvahistorian osaavimpia visualisteja.
Kun Welles ohjasi 1941 mestariteoksensa Citizen Kanen, värielokuvia tuotettiin jo hyvää kyytiä. Esimerkiksi vuoden 1939 Tuulen viemää oli jo väreissä.
Welles ei suosinut värielokuvia, mutta syy oli kaikkea muuta kuin konservatiivisuus. Welles suosi korkeakontrastista kuvaa, jolla hän vältti häiritseviä värien vaihteluja. Mustavalkofilmi kestää tunnetusti kovempia kontrasteja kuin värillinen niin, että kuvan tyylikkyys ei kärsi. Wellesin suosimaa tyylikeinoa käytetään mustavalkoelokuvissa vielä tänäkin päivänä.
Vaikka jo 1940-luvulla oli vain ajan kysymys, ennen kuin Technicolor-värielokuvajärjestelmä syrjäyttäisi mustavalkoelokuvan, Wellesin mielipide tulee suhteuttaa aikaansa. Värielokuva 1940-luvun alussa oli aivan eri asia kuin värielokuva 1960-luvun lopussa.
Vaikka Welles kokeili myöhemmin myös värielokuvien kanssa, hänen merkittävimmät ohjaustyönsä Citizen Kanen ohella (Othello 1951, Pahan kosketus 1958 ja Oikeusjuttu 1962) on kaikki kuvattu mustavalkofilmille.
Lähde: Slashfilm.
