Tänään tv:ssä: Aikansa kallein eurooppalainen tuotanto – sanottu yhdeksi kaikkien aikojen parhaista elokuvista

Tänään nähdään televisiossa vuonna 1955 valmistunut ranskalainen elokuva Skandaalikuningatar Lola Montes.

Maineikkaan Max Ophülsin viimeiseksi jäänyt ohjaustyö on romanttinen eepos, josta tuli aikansa kallein eurooppalainen elokuva. Se kertoo 1800­-luvun kuuluisasta kurtisaanista ja hänen maineikkaista rakastajistaan.

Skandaalikuningatar Lola Montes sai aikanaan ristiriitaisen vastaanoton, mutta sittemmin se on noussut klassikkoasemaan. Visuaalisesti upea elokuva on nykyään usein mukana, kun laaditaan listoja kaikkien aikojan parhaista elokuvista.

Pääosissa näyttelevät Martine Carol ja Peter Ustinov. Elokuva esitetään YLE Teemalla sunnuntaina 29.05.2016 klo 18.00.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Vastaamalla näet muiden vastaukset.