Tänään tv:ssä: Eddie Murphyn elokuva sai ristiriitaisen vastaanoton – Onko tämä nerokkaan koomikon työtä vai pelkkä mahalasku?

Tänään nähdään televisiossa vuonna 2000 valmistunut Pähkähullu professori II: Klumpit.
26.9.2017 06:27

Hittikomedia Pähkähullun professorin jatko-osassa Eddie Murphyn esittämä professori Sherman Klump on menossa naimisiin, mutta hänen alter egonsa Buddy Love saa hänet puhumaan rivoja. Nuoruuslääke joutuu vääriin käsiin, ja Buddyn poistaminen uhkaa Klumpin älykkyyttä. Myös Shermanin ja Denisen rakkaus on vaakalaudalla.

Murphy nähdään ykkösosan tapaan jälleen useissa eri roolihahmoissa: hän esittää paitsi professori Klumpia ja Buddy Lovea myös lähes koko Klumpin sukua. Lisäksi elokuvassa näyttelevät Janet Jackson, John Ales ja Larry Miller. Ohjauksesta vastaa Peter Segal.

Pähkähullu professori II sai ykkösosaa heikommat arviot. Monet kriitikot lyttäsivät komedian.

”Häpeilemättömästä huumorista huolimatta elokuva on pettymys”, kirjoitti Film.com-sivuston Robert Horton.

”Elokuva on lihotettu epäterveellisillä ja turhilla kaloreilla”, sanoi taas Houston Chroniclen Eric Harrison.

Eddie Murphyn roolisuorituksesta kuitenkin löydettiin hyviä puolia.

”Ei voi kieltää, että nimihahmoa esittävä Eddie Murphy on nerokas koomikko”, kehui Detroit News -lehden Susan Stark.

”Murphy näyttää elävän urallaan uutta kukoistuskautta”, kirjoitti jo edesmennyt legendaarinen kriitikko Roger Ebert.

Pähkähullu professori II: Klumpit esitetään TV5-kanavalla tiistaina 26.09.2017 klo 21.00. Katso alta näyte Murphyn useista roolihahmoista.

Arvioiden lähde: Rotten Tomatoes

Lisää luettavaa