Tänään tv:ssä: Eroottinen elokuvasarja huipentuu kimaltelevaan kliimaksiin

IMDb-arvosana 4,4.

28.5.2022 08:00

Vuoden 2015 Fifty Shades of Grey ei oikeastaan ollut kovin huono. Siinä oli pätevä ohjaaja Sam Taylor-Johnson, todellinen näyttelijälöytö Dakota Johnson ja järjettömän kiiltävä ulkokuori.

Mutta kun pikakelataan vuonna 2018 ilmestyneeseen kolmanteen ja (toivottavasti) viimeiseen osaan, jäljellä on vain Johnson, joka hädin tuskin pystyy pidättelemään innostustaan uusista uranäkymistä.

Ja on jäljellä myös se kimalteleva ulkokuori.

Trilogiaa on toistuvasti kuvailtu sanalla lifestyleporno, eikä Fifty Shades Freed siinä asiassa poikkea edellisestä osista.

Elokuva alkaa Anastasian ja Christianin näyttävillä häillä. On luksusautoja, luksusasuntoja, kalliita asuja ja punaisella matolla varustettu yksityissuihkari.

Kun tarinan luoja E.L. James päätti palkata aviomiehensä käsikirjoittajaksi, ei edes Myyntitykkien ja melkein jokaisen ihmiskunnan tunteman Madonna-videon ohjaaja James Foley pysty auttamaan.

”Älä missaa kliimaksia”, kuului elokuvan mainoslause. Loppu on onnellinen, mutta ei tosin katsojan kannalta.

Fifty Shades Freed esitetään nyt televisiossa kolmeen otteeseen:

  • La 28.05.2022 klo 21.00, TV5
  • Ma 30.05.2022 klo 01.25, TV5
  • Pe 03.06.2022 klo 22.55, FRII

Katso traileri alta.

Lisää luettavaa