Tänään tv:ssä: Heitä aivot narikkaan – Vuoden 2018 seikkailuhitti viihdyttää ja säikyttää

Luvassa kolme tv-esitystä.

Jurassic World -huvipuiston romahdettua Claire Dearing (Bryce Dallas Howard) on siirtynyt erilaisiin hommiin, tällä kertaa dinojen oikeuksien puolustamiseen. Käy ilmi, että Isla Nublarilla oleva tulivuori on räjähtämäisillään, ja Claire aloittaa pelastusoperaation, jonka tavoitteena on saada mahdollisimman monta dinoa pois saarelta.

Ilman apuvoimia operaatio ei kuitenkaan toimi, joten Claire joutuu pyytämään apua ex-rakastajaltaan Owen Gradylta (Chris Pratt). Mukaan heitetään myös pari kliseistä huumorihahmoa, ja soppa on valmis. On aika lähteä pelastamaan dinoja!

Kuten varmaan oli jo odotettavissakin, kaikki ei kuitenkaan mene ihan putkeen.

Jurassic World: Kaatunut valtakunta on hieman samanlainen kuin Jurassic Park 2, sillä tässäkin elokuvassa osa toiminnasta tapahtuu puiston ulkopuolella – ja nyt puhutaan suuresta osasta.

Leffan toinen puolisko tapahtuu nimittäin yhden klaustrofobisen rakennuksen sisällä.

Äkkisäikäytyksiin ja aina yhtä siistiin dinotoimintaan nojaava leffan loppupuolisko on viihdyttävä kokonaisuus. Ohjaaja J.A. Bayona (Orpokoti, A Monster Calls) hämmentää keittoa tyylikkäällä ohjauksella, ja elokuvasta voi nauttia, kunhan muistaa heittää aivot narikkaan.

Aikaisemmassakin osassa nähty BD Wong tekee paluun tohtori Henry Wun roolissa, joka on tässä elokuvassa pieni. Vielä pienemmän roolin on saanut Jurassic Park -veteraani Jeff Goldblum.

Jurassic World: Kaatunut valtakunta nähdään TV-5 kanavalla kolmeen otteeseen.

  • La 19.06.2021 klo 21.00
  • Ma 21.06.2021 klo 00.30
  • La 26.06.2021 klo 00.10

Katso traileri alta.

YouTube video