Tänään tv:ssä: James Bond ensimmäistä kertaa valkokankaalla – mukana yksi elokuvasarjan ikonisimmista kohtauksista

Tänään nähdään televisiossa James Bondin kaikkien aikojen ensimmäinen esiintyminen valkokankaalla.

Salainen agentti 007 ja tohtori No esitteli elokuvayleisölle Sean Conneryn esittämän ja sittemmin ikoniseksi muodostuneen hahmon.

James Bondilla on elokuvassa vastassaan salaperäinen tiedemies tohtori No, joka on päättänyt tehdä selvää Yhdysvaltain avaruusohjelmasta.

Jäljitystyö kuljettaa Bondin Jamaikalle, jossa vaarallinen tohtori punoo juoniaan suljetulla saarella. Karibianmeren rannalla agentti tapaa myös kuvankauniin ja neuvokkaan Honey Riderin (Ursula Andress): kohtaus lukeutuu koko Bond-elokuvasarjan ikonisimpien kohtaamisten joukkoon. Andressin rooli huomioitiin myös vuoden lupaavimman naistulokkaan Golden Globe -palkinnolla.

Urallaan vielä kaksi muuta Bond-seikkailua ohjannut Terence Young osallistui myös elokuvan käsikirjoittamiseen.

Salainen agentti 007 ja tohtori No esitetään Nelosella maanantaina 14.06.2021 klo 21.00. Toinen esitys perjantaina 18.06.2021 klo 22.00, Nelonen. Katso alta elokuvan tyylikäs alkutekstikohtaus.

YouTube video

Aiheeseen liittyvät jutut