Tänään tv:ssä: Käsikirjoittaja katsoi The Ringin ja näki kamalan painajaisen – Siitä syntyi tämä kauhuelokuva

Tänään nähdään televisiossa vuonna 2012 valmistunut Sinister.

18.6.2018 10:05

Ethan Hawke esittää todellisista rikoksista kirjoja kirjoittavaa Ellisonia, joka muuttaa perheineen uuteen kotiin. Hänen toiveissaan on kirjoittaa siellä menestyvä romaani.

Suunnitelmat kuitenkin muuttuvat, kun Ellison löytää ullakolta laatikollisen vanhoja kotifilmejä. Ne kertovat ihmisistä, jotka ovat aikaisemmin asuneet talossa – ja kohdanneet synkän kohtalon.

Ellisonin rikostarinoiden koulima tutkijaluonne saa hänet kaivelemaan mysteeriä syvemmälle, mutta hänkään ei ole valmistautunut yliluonnolliseen käänteeseen, johon tutkimustensa yhteydessä törmää. Alkaa nimittäin vaikuttaa siltä, että murhien takana olisi Bagul-niminen demoni, joka elää omien kuviensa kautta – ja joka nyt näyttää ottaneen kohteekseen Ellisonin perheen, erityisesti hänen lapsensa.

Tarina perustuu käsikirjoittaja C. Robert Cargillin omaan painajaisuneen, jonka hän näki katsottuaan The Ring -elokuvan. Ohjaaja Scott Derrickson tunnetaan myös elokuvista The Day the Earth Stood Still (2008), The Exorcism of Emily Rose (2005) ja Doctor Strange (2016).

Sinister esitetään Hero-kanavalla maanantaina 18.06.2018 klo 21.00. Katso traileri alta.

 

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia