Tänään tv:ssä: Kauhuelokuvan karmiva hahmo menee suoraan painajaisiin

Episodin tähdet ★★★★

12.2.2025 05:00

Stephen Kingin yli tuhatsivuiseen romaaniin perustuva Se kertoo pienestä Derryn kaupungista, jonka lapsia piinaa muotoa muuttava Pennywise-klovni. Kiusatut lapset muodostavat ystävyyden ja päättävät päihittää Pennywisen, ennen kuin se nappaa heidät.

Romaanista tehtiin kaksi elokuvaa. Vuonna 2017 valmistunut ensimmäinen osa on todella erinomainen kauhuelokuva, joka yllättää hienosti sillä, kuinka paljon siinä on sydäntä mukana. Lasten välinen ystävyys on upeasti luotu, ja onkin hyvin harvinaista nykyään, että kauhuelokuvan päähenkilöistä voi välittää yhtä paljon kuin näistä lapsista. Yksikään lapsinäyttelijöistä ei epäonnistu työssään, vaan jokainen luo itsestään jollain tapaa muistettavan. Lapsien yhteisiä hetkiä on suorastaan ilo katsella. Pennywisen lisäksi jokaisella lapsella on muitakin ongelmia, joihin kuuluu esimerkiksi hyväksikäyttävä isä, väkivaltaiset kiusaajat ja erittäin ylisuojeleva äiti. Yksi elokuvan hienouksista onkin, että se olisi todella mielenkiintoinen teos, vaikka siinä ei edes olisi mukana pelottavaa klovnia.

Pennywise ei kuitenkaan ole vain pelottava, vaan hänkin pääsee yllättämään. Lapsia jahtaava olento on itse asiassa kierolla tavalla todella hauska, jopa hulvaton. Hahmon täydellistää Bill Skarsgårdin mielettömän huikea roolisuoritus. Jo pelkillä ilmeillään Skarsgård päätyy useiden katsojien painajaisiin, minkä lisäksi hahmon ällöttävyyttä lisää hänen leikkisyytensä. Pennywise ei vain saavu säikyttelemään, vaan hänestä on luotu kunnon persoona kuten lapsistakin.

Se ei onneksi koskaan vajoa kliseiseksi massakauhuksi. Äkkisäikäyttelyjä on kyllä mukana, mutta niitä osataan hyödyntää oikein, minkä lisäksi filmiin on saatu oivallista jännitystä, joka pitää otteessaan alusta loppuun. Edes loppuhuipennuksessa taso ei heikkene, vaan päinvastoin. Teos koukuttaa niin taidokkaasti, ettei sen haluaisi päättyvän lainkaan. Lopussa lupaillun jatko-osan voisi katsoa heti perään!

Heikkouksiakin kyllä löytyy, muttei kovin monta. Yksi lapsista, Wyatt Oleffin näyttelemä Stanley jää harmillisen usein muiden varjoon. Hänelle on luotu hieman omia pelkoja, mutta niitä ei pohjusteta tarpeeksi hyvin. Sama käy myös kiusaajahahmolle (Nicholas Hamilton), jonka käytöksen syitä olisi voinut tuoda esille jo ennen puoltaväliä. Digitehosteet eivät valitettavasti ole ihan sitä tasoa kuin toivoisi, mikä rikkoo parissa kohtaa kohtauksen tunnelmaa.

Lue myös: Stephen Kingin uutuuskauhuleffalla on huikean korkea tuoreusarvo!

Loppujen lopuksi elokuvasta jää kuitenkin todella hyvä mieli, vaikka Pennywise saattaa kummitella nukkumaan mennessä. Ohjaaja Andy Muschietti on saanut aikaiseksi mahtavan jännitysnäytelmän, joka toimii sekä kaksiosaisen tarinan avausosana että omana seikkailunaan. Muschietti yhdistää mestarillisesti huumorin ja kauhun, jolloin erilaiset tunnelmat eivät tunnu siltä kuin katsoisi eri elokuvia. Kokonaisuutena kyseessä on lähestulkoon mestariteos, mitä kauhugenressä näkee enää harvoin. Bill Skarsgårdin Pennywisea ei voi ylistää tarpeeksi. Se on joko kaikista hauskin kauhuelokuva tai kaikista pelottavin hyvän mielen elokuva, riippuen katsojan näkökulmasta.

Se esitetään nyt Kutosella kaksi kertaa:

  • Ke 12.2.2025 klo 21.00
  • Su 16.2.2025 klo 23.55

Elokuva kuuluu tällä hetkellä myös Maxin, Netflixin ja Viaplayn valikoimaan. Katso traileri alta.

Arvio: Joonatan Porras

YouTube video

Lue myös: Tilaa Episodin uutiskirje ja tiedät mitä katsoa! Nappaa katseluvinkit suoraan sähköpostiin tästä.