Tänään tv:ssä: Kauhuksikin kutsuttua kidutuspornoa – tämä ei sovi heikkohermoisille

Televisiosta tulee tänään silpomiselokuvien aallolle kasvot antaneen Eli Rothin ensimmäinen Hostel-elokuva (2005).

7.6.2016 05:05

Kolme reppureissaajaa etsii Euroopasta seksiä ja biletystä, joten vinkki vapaamielisestä slovakialaisesta hostellista kuulostaa unelmakohteelta. Perillä miehiä odottavat kuitenkin porakone ja moottorisaha.

Roth jatkoi saman hostellin kidutustarinaa vuoden 2007 Hostel: Part II:ssa ja vuonna 2011 skenaario siirtyi Las Vegasiin Scott Spiegelin ohjaamassa Hostel: Part III:ssa.

Hostel-elokuvien lisäksi kauhugenressä viihtyvä Roth on urallaan kokeillut klassista syrjäisen mökin ja nuorisoporukan kauhuasetelmaa Cabin Feverissä (2002).

Tänään voi kuitenkin kokeilla, miten vatsa kestää puhalluslampun jälkiä. Emme suosittele heikkohermoisille. Hostel esitetään TV5-kanavalla tiistaina 07.06.2016 klo 23.00. Katso traileri alta.

Lisää luettavaa