Tänään tv:ssä: Kun kypsä nainen aloittaa tulisen suhteen

Tänään nähdään televisiossa palkittu chileläinen elokuva Gloria.

18.5.2016 06:27

Chilen Oscar-ehdokas vuodelta 2013 kertoo aikuisten rakkaustarinan rehellisesti, intiimisti ja lämmöllä. Nimiroolissa nähtävä Paulina Garcia palkittiin Berliinin elokuvajuhlilla parhaasta naispääosasta.

Eronneella Glorialla alkaa olla jo ikää, mutta hän haluaisi vielä rakastua. Viikonloppuisin hän kiiruhtaa Santiagon yöhön nauttimaan drinkeistä, diskomusiikista ja miesten ihailusta. Viikot hän nuokkuu toimistotyössä. Suhde aikuisiin lapsiin on etäinen.

Eräänä tanssi-iltana Gloria tapaa Rodolfon (Sergio Hernández), jonka kanssa hän aloittaa tulisen suhteen. Gloria olisi valmis vaikka vakiintumaan, mutta Rodolfolla on vielä selvitettävää entisen vaimonsa ja kahden aikuisen tyttärensä kanssa.

Ilmeikäs Garcia on elokuvan sielu samaan tapaan kuin Gena Rowlands teki Cassavetes-elokuvista ilmiön. Garcia luo vahvan ja vapautuneen roolin kypsänä naisena, jolla on kanttia elää näköistään elämää.

Gloria esitetään YLE Teemalla keskiviikkona 18.05.2016 klo 21.55.

Lisää luettavaa