Tänään tv:ssä: ”Lajityyppinsä valioedustaja” – Renny Harlin teki vuonna 1999 tehokkaan jännärin, jota kelpaa edelleenkin katsella

Tänään nähdään televisiossa vuonna 1999 valmistunut Deep Blue Sea.

17.2.2020 05:01

Renny Harlinin ohjaustyössä joukko tutkijoita on sulkeutunut Tyynelle merelle, kauas rannikosta rakennetulle kelluvalle tutkimusasemalle kehittelemään keinoälyä haiden aivoihin, joissa muodostuvien aineiden avulla etsitään parannuskeinoa Alzheimerin tautiin.

Kovan myrskyn aikana älykkäiksi muuttuneet hait karkaavat vedenalaisista häkeistään.

Pääosissa näyttelevät Saffron Burrows, Thomas Jane, Samuel L. Jackson, LL Cool J, Jacqueline McKenzie, Michael Rapaport, Stellan Skarskård ja Aida Turturro.

Tappajahain synnytti aikoinaan oman lajityypin, jossa ihmistä vaani tappava eläin. Haileffoista puhuttaessa Deep Blue Sea on Tappajahain parhaita perillisiä ja lajityyppinsä valioedustaja. Elokuva vie ihmisten jahtaamisen henkilökohtaisesti ottavan älykkään pedon aivan uusiin sfääreihin.

Ja koska kyseessä on Renny Harlinin ohjaustyö, voi katsoja etsiä viitteitä suomalaiseen kulttuuriin. Tässä elokuvassa nähdään esimerkiksi Suomen lippu ja Finlandia-vodkaa.

Deep Blue Sea esitetään Subilla maanantaina 17.02.2020 klo 21.00. Katso traileri alta.

Lisää luettavaa