Mitä yhteistä on elokuvaohjaajilla Pedro Almodóvar ja Wong Kar-Wai, David Lynch ja John Waters, Aki Kaurismäki ja Guillermo del Toro?
He kaikki ovat tunnustautuneet Hollywood-melodraaman mestarina muistetun Douglas Sirkin ihailijoiksi. Puhumattakaan Rainer Werner Fassbinderistä ja Todd Haynesistä, joista edellisen ohjaama Pelko jäytää sieluja (1974) ja jälkimmäisen Kaukana taivaasta (2002) ovat käytännössä uusintaversioita Sirkin tunnetuimmista töistä.
Douglas Sirk, oikealta nimeltään Hans Sierck (1897–1987) on elokuvahistorian arvoituksellisimpia ohjaajia. Hän aloitti uransa Saksassa ohjaamalla kirjallisuuden klassikoita näyttämölle. Uransa lopulla hän ohjasi kriitikoiden halveksimia melodraamoja Hollywoodissa. Historiaan hänen nimensä jäi jälkimmäisten ansiosta.
Ennen elokuvauraansa Hampurissa syntynyt Sirk opiskeli lakia, filosofiaa ja taidehistoriaa, käänsi saksaksi Shakespearen teoksia ja ohjasi näyttämölle länsimaisen kirjallisuuden klassikkoja Sofokleesta Shakespeareen ja Strindbergistä Brechtiin. Monien aikansa vasemmistoälykköjen tavoin hän halusi irtautua korkeakulttuurin painolastista ja tehdä taidetta tavallisille kaduntallaajille. Siihen ei mikään sopinut paremmin kuin elokuva.
Vuosina 1935–37 Sirk ohjasi Saksassa seitsemän elokuvaa, joista pari viimeistä nosti ruotsalaisen laulaja-näyttelijä Zarah Leanderin koko Saksan lemmikiksi. Sirk pakeni juutalaisen vaimonsa kanssa natsien vainoja ensin Hollantiin ja viimein Yhdysvaltoihin, jossa hän ohjasi ensitöikseen natsismia vastaan hyökkäävän draaman Hitler’s Madman (1943).
Seuraavan vuosikymmenen aikana Sirk ohjasi Hollywoodissa peräti 17 elokuvaa, joiden lajityypit vaihtelivat film noir -jännäreistä, komedioihin, musikaaleihin ja sotaelokuviin. Niistä vain harvat herättivät laajempaa huomiota tai antoivat viitteitä siitä, mitä Sirkillä oli vielä annettavanaan.
Sirkin myöhäisen huippukauden aloitti mielettömiä juonenkäänteitä vilisevä, mutta komeasti visualisoitu melodraama Lääkärin omatunto (1954), jonka miespääosaa esittävästä Rock Hudsonista tuli hänen vakiotähtensä. Todelliseen mestariluokkaan Sirk nousi keskiluokkaisen leskinaisen ja nuoren puutarhurin luvattomasta rakkaudesta kertovalla klassikolla Kaikki minkä taivas sallii (1955).
Häikäisevää melodraamojen sarjaa jatkoivat viiltävä Onni päättyy huomenna (1956), vimmainen Tuuleen kirjoitettu (1956) sekä Sirkin viimeiseksi ohjaustyöksi jäänyt Suurinta elämässä (1959), joka tarkastelee kriittisesti amerikkalaisen yhteiskunnan rotu-, luokka- ja sukupuolirajoja. Melodraamojen välissä valmistui myös kaksi ansiokasta kirjallisuussovitusta: Paholaisen enkelit (1957) William Faulknerin sekä Rakasta tänään, huomenna… (1958) Erich Maria Remarquen romaanista.
Sirkin arvostus alkoi nousta vasta hänen vetäydyttyä elokuvanteosta. Ensin vasemmistolaiset kriitikot huomasivat, miten jäätävän kuvan hänen melodraamansa piirtävät amerikkalaisesta luokkayhteiskunnasta ja sen kaksinaismoraalista. Sitten feministikriitikot kiinnostuivat hänen elokuviensa hauraista mieshahmoista ja vahvoista, mutta sosiaalisten konventioiden ahdistamista naisista. Myöhempiin ohjaajiin Sirk lienee tehnyt suurimman vaikutuksen rohkealla värien käytöllään ja hienovaraisella kuvasuunnittelullaan.
Tarmo Poussu
Rakasta tänään, huomenna… esitetään Yle Teemalla kolme kertaa:
- La 16.3.2024 klo 21.00
- To 4.4.2024 klo 22.46
- Su 7.4.2024 klo 12.30
Elokuva on katsottavissa Areenassa 14.4.2024 saakka. Alla alkuperäinen traileri.