Tänään tv:ssä: Borat-hahmon parodiaelokuva ennen Boratia

17.1.2015 08:00

Tänään nähdään televisiossa komedia Ali G Indahouse vuodelta 2002. Elokuva oli ensimmäinen kolmen komedian sarjasta, joissa Sacha Baron Cohen esiittää Da Ali G Show -sarjasta tuttuja parodiahahmoja. Kaksi seuraavaa ovat Borat ja Brüno.

Illan elokuvassa räppärihahmo Ali G päätyy puolivahingossa parlamenttiin puolustaessaan lakkautusuhan alla olevaa vapaa-ajan keskusta, jossa hänen jenginsä hengailee.

Hän saa aikaan uudistuksia mutta joutuu samalla poliittiseksi pelinappulaksi, jolla yritetään syrjäyttää pääministeri.

Ali G Indahouse nähdään Kutosella lauantaina 17.01.2015 klo 18.20. Katso traileri alta.

(Episodi/JH)

Lisää luettavaa