Tänään TV:ssä: Palkitun Top of the Lake -mysteerisarjan uudet jaksot – mukana mm. Oscar-voittaja ja Game of Thrones -tähti

Uudesta-Seelannista siirrytään Australiaan, mutta murhamysteeri on edelleen sarjan keskiössä ja Elisabeth Moss pääosassa.

9.5.2018 13:00

Vuonna 2013 ilmestynyt Top of the Lake -minisarjan 1. tuotantokausi keräsi hehkutusta sekä katsojilta että kriitikoilta, ja suitsutusta sai osakseen erityisesti sarjan pääosaa esittävä Mad Men ja The Handmaid’s Tale -sarjoista tuttu Elisabeth Moss.

Sarjan on luonut yhdessä australialaisen Gerard Leen kanssa uusseelantilainen palkittu elokuvantekijä Jane Campion, joka sai elokuvastaan Piano sekä Kultaisen Palmun että naisohjaajalle äärimmäisen harvinaisen Oscar-ehdokkuuden parhaasta ohjauksesta.

Top of the Lake -sarjan ensimmäisen kauden tapahtumat sijoittuivat Uuteen-Seelantiin, mutta toisella kaudella ollaan Australiassa selvittämässä uutta traagista murhaa. Mossin esittämä rikostutkija alkaa selvittää rikosta vaikka ei ole vielä täysin toipunutkaan 1. kauden tapahtumista.

Sarjassa nähdään myös australialainen Oscar-voittaja Nicole Kidman (TunnitMoulin Rouge!Big Little Lies) sekä englantilaisnäyttelijä Gwendoline Christie (Game of Thrones).

Top of the Lake: China Girl alkaa Yle TV2:ssa keskiviikkona 9. toukokuuta klo 22.00. Jaksot ovat myös katsottavissa Yle Areenassa.

Katso traileri alta!

 

Lisää luettavaa