Tänään tv:ssä: Rankka kotimainen elokuva näyttää katsojalle sen, mistä kirjassa vaiettiin

Tänään nähdään televisiossa Sofi Oksasen Finlandia-palkittuun menestysromaaniin perustuva Puhdistus.

24.2.2018 07:57

Vuonna 2012 valmistunut Antti Jokisen ohjaama elokuva kertoo Viron lähihistoriasta yhdistellen draamaa ja jännityskertomusta. Kokonaisuudesta nousevat esiin vahvat näyttelijäsuoritukset. Laura Birn voitti pääosa-Jussin ja Liisi Tandefelt sivuosa-Jussin. Puhdistus sai Jussi-palkinnot myös kuvauksesta (Rauno Ronkainen), äänisuunnittelusta (Kirka Sainio) sekä maskeerauksesta (Riikka Virtanen).

Elokuva sai hyvän vastaanoton, mutta sen rankkoja kohtauksia myös kritisoitiin. Osa ei halunnut mennä katsomaan Puhdistusta lainkaan, koska sen kerrottiin olevan niin väkivaltainen.

Jokinen näyttää sen, mistä Oksasen romaanissa pitkälti vaietaan, kirjoitettiin Episodin arviossa syyskuussa 2012.

Aliiden (Birn) ja Zaran (Amanda Pilke) kohtalot vertautuvat toisiinsa seikkaperäisen väkivaltaisissa kohtauksissa. Zara on alistettu ja hyväksikäytetty ihmiskaupan uhri, jonka on antauduttava aivan paljaaksi myös kameran edessä.

Puhdistus esitetään Subilla lauantaina 24.02.2018 klo 21.00. Katso traileri alta.

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia