Tänään tv:ssä: Salamyhkäinen saluunanpitäjä ja suoraselkäinen ratsupoliisi vastakkain

Sokerikuorrutettua menneen ajan elämää.

28.9.2020 09:01

He, jotka yhä lähettävät postikortteja, tuntevat Hallmarkin alan laatumerkkinä. Hyvää makua tavoittelevia onnittelu- ja tervehdyskortteja joka lähtöön tuottavan yrityksen nimi löytyy myös vuonna 2001 Yhdysvalloissa perustetun tv-kanavan logosta. Kun tällainen kanava tuo julki periodisarjan, voidaan toki odottaa laatua, mutta ei kuitenkaan sellaista laatua kuin esim. BBC:n tuotosten kohdalla.

Sydämen kutsumus on vuodesta 2014 jatkunut Hallmark-tuotos, jossa herttainen nuori nainen (Erin Krakow) löytää paikkansa viime vuosisadan alussa pikkukaupungin koulun opettajattarena. Tänä keväänä julkaistu seitsemäs kausi nähdään edellisten kausien tapaan myös Ylen iltapäiväohjelmistossa.

Historiallisen tarkkuuden ja yleisen realistisuuden sijasta sarjassa mennään tunne edellä. Esim. pikkukaupungin uusi tohtori ja hänen verrattomat lahjansa esiteltiin sarjassa siten, että hänet pantiin suorittamaan vaativaa aivoleikkausta takahuoneessaan. Potilas ei tietenkään saanut pienitäkään komplikaatiota, sillä kyllähän jokainen takametsän lääkäri pystyy ihmeisiin.

Kanadassa kuvatun sarjan voisi luonnehtia hengeltään olevan jossakin Pieni talo preerialla -klassikon ja Tie Avonleaan -jatkumon välillä. Ne kaikki ammentavat kirjallisuudesta, joskin melko löyhästi, ja pyrkivät kuvaamaan entisajan elämää vahvasti nostalgisoiden. Sydämen kutsumusta värittää omanlaisekseen sen näyttelijöiden ele- ja ilmevalikoima, joka on kuin Disney-animaatioista omittu söpöstelyyineen ja naurunkiherryksineen. Tähän joko ihastuu, tai ei – tai voihan olla, että juutut ihmettelemään moista tyylivalintaa usean jakson ajaksi vain yrittäessäsi käsittää, että miksi hitossa aikuiset ihmiset toimivat näin?

Seitsemännellä kaudellaan sarja jatkaa saippuoidulla linjalla. Opettajatar Elizabeth elää Jack-poikansa yksinhuoltajana  ja pohtii, antaisiko sydämensä komealle saluunanpitäjälle (Chris McNally) vai seudun ratsupoliisille (Kevin McGarry). Ensin mainittu on tietysti jokseenkin salamyhkäinen hahmo, jonka menneisyydestä paljastuu kaudella uusi rakastettava piirre. Jälkimmäinen on luonnollisesti maailman suoraselkäisin mies, jonka lähisukulainen on (yllätys?) tuomittu rikollinen.

12-jaksoinen kausi aloitetaan vuodenaikaan nähden perin aikaisella jouluspesiaalilla, jossa hyvät teot ja lämminhenkisyys ovat pääosassa. Sokeriyliannostuksen vaara on suuri siis jo heti kättelyssä. Kauden vieraileviin tähtiin lukeutuu muuten Michael Hogan (Taisteluplaneetta Glactica), jonka vaikeasta vammautumisesta uutisoimme aiemmin.

Sydämen kutsumus Yle tv1:llä arkisin ma 28.9.20 klo 17.10 alkaen (uusinnat aamupäivisin) ja Yle Areenassa.

Lisää luettavaa