Tänään tv:ssä: Cannes-voittoelokuvan loppupuolella nähdään todella kuumottava kohtaus, joka jää taatusti mieleen

Palkittu elokuva nähdään lauantain Teemaillassa.

30.5.2020 06:30

Ruotsin arvostetuimpiin nykyohjaajiin kuuluvan Ruben Östlundin (Turisti) ohjaustyö voitti Cannesin elokuvajuhlien pääpalkinnon vuonna 2017.

The Square on nykytaiteen maailmaan sijoittuva satiiri, joka hämmentää ja naurattaa. Claes Bangin esittämä Christian on tukholmalaisen nykytaiteen museon kuraattori, jolla on käsissään uusi kiinnostava projekti, mutta kaikki tuntuu alusta alkaen menevän pieleen.

Ensin Christianin puhelin ja lompakko varastetaan, ja sitten museon lehdistötilaisuuksissa alkaa tapahtua odottamattomia asioita.

Loppupuolella nähdään viime vuosien kuumottavimpiin kuuluva elokuvakohtaus, jossa apinamiehen performanssi riistäytyy juhlaillallisilla täysin käsistä.

Pitkäkestoisessa elokuvassa on ehkä liikaakin tavaraa, mutta katsomiskokemus on lopulta palkitseva.

The Square herättää valtavasti ajatuksia nykytaiteesta, ihmisten laumakäyttäytymisestä ja monesta muusta asiasta, kuten vaikkapa suhtautumisesta kerjäläisiin.

Ennen elokuvaa nähdään tuore ranskalaisdokumentti Olipa kerran… The Square, jossa Östlund ja muut tekijät kommentoivat elokuvaa ja kertovat sen synnystä.

Dokumentti esitetään Yle Teemalla lauantaina klo 20.02. Elokuva alkaa klo 20.53. Molemmat ovat katsottavissa myös Areenassa. Katso traileri alta.

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia