Tänään tv:ssä: Sulevi Peltola tekee upean roolin vuoden 2002 elokuvassa

Episodin tähdet ★★★★

1.2.2025 05:00

Tänään nähdään televisiossa vuonna 2002 valmistunut Haaveiden kehä.

Matti Ijäksen (Räpsy & Dolly, Katsastus) ohjaama elokuva kertoo yksinhuoltajaisästä nimeltä PK, jota esittää hiljattain kuollut Sulevi Peltola. PK on omistanut elämänsä työväenaatteelle, nyrkkeilylle ja pojilleen, ammattilaiskehissä käyneelle Jampalle (Petteri Summanen) ja tämän pikkuveljelle Kustille (Mikko Alanko).

Tarinan aineksia ovat kunnianhimo ja häpeä, tukahdutetut tunteet ja rakkaus. ”Haaveiden kehä on tragikomedia luopumisen vaikeudesta, ei varsinaisesti nyrkkeilyelokuva”, Ijäs määritteli elokuvaansa Kansan Uutisten Viikkolehdessä 11.10.2002.

”Isällä on kaksi nyrkkeilevää poikaa, joiden kautta hän elämäänsä elää ja hänen on vaikea luopua pojistaan. Se on myös rakkauselokuva.”

Ijäksen viides pitkä elokuva sai ilmestyessään ylistäviä arvioita. Useimmat kriitikot pitivät sitä hänen parhaimpiinsa kuuluvana. Savon Sanomien Olli-Matti Oinosen mukaan elokuva oli ”erinomainen ja loistava”, sen tragikoominen tarina on ”koskettavan herkullinen, viiltävä ja hervoton”, mutta samalla täynnä toivoa. Hän kehui erityisesti Ijäksen ja Reivilän dialogia, joka on ”mehevää, kutkuttavaa ja äärettömän purevaa”.

Lue myös: Yle: Sulevi Peltola on kuollut 78-vuotiaana

Kansan Uutiset Viikkolehden Harri-Ilmari Moilanen kutsui elokuvaa ”todelliseksi hyvän mielen rainaksi”. Hän kiitti sen lennokasta kerrontaa ja elämänmakuista särmää sekä vertasi rytmiä François Truffaut’n nuorekkaimpiin elokuviin. Oinonen puolestaan huomioi elokuvan kansainvälisen tunnelman, jossa on enemmän ranskalaista tai italialaista vivahdetta kuin perinteistä suomalaista realismia. Hänen mukaansa Ijäksestä on tullut Aki Kaurismäen rinnalla yksi johtavista eurooppalaisista elokuvaohjaajista.

Sulevi Peltolan pääroolisuoritus sai erityistä kiitosta. Moilanen kuvaili hänen hahmoaan ”nyreäksi mieheksi, jonka henkilökohtainen painolasti on jotain hiekkasäkin luokkaa”. Oinosen mukaan koko näyttelijäkaarti onnistui erinomaisesti: ”Jokainen venyy parhaimpaansa ja jotkut vielä enemmän.”

Uutispäivä Demarin Pertti Lumirae näki elokuvassa syvempiä yhteiskunnallisia sävyjä. Hän tulkitsi sen työväenurheiluteeman kuvaukseksi arvojen muuttumisesta ja menneen maailman idealismin haalistumisesta. Ijäksen käsittelytapaa hän kuvasi ”hellyydeksi ja viipyileväksi lämmöksi”.

Sulevi Peltola palkittiin pääroolistaan Jussi-patsaalla. Lisäksi gaalassa palkittiin Jaana Järvinen naissivuosasta ja Eero Ojanen musiikista.

Haaveiden kehä esitetään TV2-kanavalla lauantaina 1.2.2025 klo 22.01. Elokuva on pysyvästi Areenassa.

Lähde: Elonet

Lue myös: Tilaa Episodin uutiskirje ja tiedät mitä katsoa! Nappaa katseluvinkit suoraan sähköpostiin tästä.