Tänään tv:ssä: Synkkä ja brutaali mestariteos jonka loppukohtaus jää iäksi mieleen

Tänään nähdään televisiossa David Fincherin ohjaama jännityselokuva Seven eli Seitsemän vuodelta 1995.

13.6.2016 05:05

Fincher on amerikkalaisen elokuvan ylittämättömän tyylinikkari. Hänen toinen pitkä elokuvansa valmistui edeltäjäänsä Alien 3:a onnellisempien tähtien alla. Fincherillä riitti myös uskallusta tehdä omasta sarjamurhaajatarinastaan niin rujo, ettei sellaisilla voiteta Oscareita.

Fincherin komean kuvallisen tyylin ohella Sevenin onnistumisen avainasemassa olivat myös Uhrilampaiden säveltäjän Howard Shoren tunnelmallinen musiikki, sekä elokuvan loistava päähenkilökaksikko. Morgan Freemanin vanha ja väsynyt rikosetsivä tuo arvokkuutta, vakuuttavuutta ja malttia julman sarjamurhaaja John Doen (Kevin Spacey) jahtiin. Brad Pittin nuori kukonpoika ei ymmärrä sen olevan taidoilleen liikaa, ennen kuin on myöhäistä.

Seitsemän on synkkä ja brutaali mestariteos, jonka loppukohtaus jää iäksi mieleen. Elokuva esitetään Subilla maanantaina 13.06.2016 klo 21.00.

Lisää luettavaa