Tänään tv:ssä: ”Tämä elokuva ei päästä katsojaa helpolla” – Sarjansa parhaita toimintaseikkailuja

Tänään nähdään televisiossa vuonna 2014 valmistunut X-Men: Days of Future Past.

13.6.2019 06:30

Kaksi ensimmäistä X-Men-tuotantoa ohjannut Bryan Singer palasi elokuvasarjan pariin Days of Future Past -elokuvalla, joka on järjestyksessä seitsemäs X-Men-filmatisointi, jos kaksi Wolverine-seikkailua lasketaan mukaan.

Days of Future Pastin tarina on monimutkainen. Siinä hypitään kahdella aikatasolla, ja osasta henkilöitä nähdään sekä tulevaisuuden että menneisyyden versio. Wolverinen, Mystikon ja Magneton lisäksi mukaan tulee uusiakin hahmoja, kuten hillittömästi vipeltävä Elohopea.

Laajasta henkilökaartista ja monitasoisesta tarinasta aiheutuu myös elokuvan ongelma. Jos ei tunne sarjakuvaa ja aikaisempia elokuvia, niin tarinaan on vaikea hypätä mukaan. Toisaalta elokuvassa on selkeästi kunnioitettu alkuperäistä sarjakuvaa ja sen maailmaa. Lopputulos on ajattelevan ihmisen supersankarifilmatisointi, joka ei päästä katsojaa helpolla.

X-Men: Days of Future Past nähdään Subilla torstaina 13.06.2019 klo 21.00. Katso traileri alta.

Lisää luettavaa