Vankikarkuri kaappaa pikkupojan suojakilvekseen, ja paon myötä kaksikko lähenee yllättävällä tavalla – kummankin isä on häipynyt omille teilleen ja molemmat etsivät sen myötä turvaa oudoista suunnista.
Kokenut poliisi näkee tilanteen vain ulkoapäin mutta pyrkii väkivallattomaan ratkaisuun kollegojen ja kuvernöörinvaalin sälyttämistä paineista huolimatta.
Pienillä budjeteilla pärjäävän Clint Eastwoodin Täydellinen maailma (A Perfect World) oli vuoden 1993 hittejä. Se ei menestynyt kotimarkkinoillaan erityisemmin mutta nousi menestykseksi Yhdysvaltain ulkopuolella.
Täydellinen maailma on mainittu monissa kritiikeissä yhtenä Eastwoodin parhaista elokuvista, mutta silti se ei ole noussut hänen tuotannossaan asemaan, jonka se olisi ehkä ansainnut.
Kolme vuosikymmentä ei ole haalistanut sen pohdiskelua isistä ja pojista, syistä ja seurauksista. Kevin Costner vetää osansa tappiin arvaamattomana vankilakundina ohjaajan tuimistelessa teksasilaissheriffinä.
Pysäyttävimmin eläytyy T. J. Lowther pikkupoikana, jolla Halloween ei jää tällä kertaa väliin – aikuisten maailmaa ihmetellen katsova Phillip yltää uskottavaan suoritukseen.
Täydellinen maailma nähdään nyt Subilla kahteen otteeseen:
- Ke 29.03.2023 klo 21.00
- La 01.04.2023 klo 23.45
Katso alta New York Timesin kriitikon A.O. Scottin analyysi elokuvasta.