Tänään tv:ssä ”Tehokas kauhujännäri” – Syöksykierteeseen joutunut ohjaaja teki loistavan paluun

Tänään nähdään televisiossa vuonna 2015 valmistunut The Visit.

Kun The Visit neljä vuotta sitten ilmestyi, se oli monien mielestä M. Night Shyamalanin paras elokuva pitkään aikaan. Siihen ei toki tarvittu paljon. Kuudennella aistilla vuonna 1999 läpimurron tehnyt ohjaaja oli joutunut urallaan pahaan syöksykierteeseen.

Neljä The Visitiä edeltävää elokuvaa (Lady in the Water, The Happening, The Last Airbender, After Earth) olivat saaneet murskaavan huonon vastaanoton.

Pikkubudjetilla tuotetula The Visitillä Shyamalan teki onnistuneen paluun ja pyrkii luomaan kauhua ilman korostettua kikkailua. Toki mukana on jälleen ohjaajan tavaramerkiksi muodostunut yllätyskäänne, mutta se ei ole yhtä päälleliimattu kuin joissain ohjaajan aiemmissa elokuvissa.

Simppeli Hannu ja Kerttu -sadun muunnelma kertoo kahdesta sisaruksesta, jotka lähtevät tapaamaan isovanhempiaan syrjäiselle Pennsylvanian maatilalle. Sisarusten äiti lähti kotitilalta aikanaan ovet paukkuen, eikä kumpikaan lapsista ole koskaan tavannut isovanhempiaan. Tarina kerrotaan kahdella videokameralla, joita lapset käyttävät tehdäkseen dokumentin vierailusta.

Pian selviää, että vanhuksilla ei ole asiat kohdallaan ja että maaseutuidyllin alla muhii jotain kauhistuttavaa. Shyamalan pitää paketin tehokkaan yksinkertaisena.

The Visit esitetään Kutosella lauantaina 14.09.2019 klo 23.15. Katso traileri alta.