Tänään tv:ssä: Tiesitkö? Tämä jännäri on kaikkien aikojen menestynein ruotsalaisohjaajan tekemä elokuva

Tänään nähdään televisiossa vuonna 2012 valmistunut jännäri Turvatalo.

13.9.2016 06:27

Ruotsalaisohjaaja Daniel Espinosa teki läpimurron Rahalla saa (Snabba Cash) -elokuvasarjan ensimmäisellä osalla, joka ilmestyi vuonna 2010. Dekkarifilmatisoinnista tuli Espinosan pääsylippu Hollywoodiin. Hän sai seuraavansa uuteen elokuvaansa Turvatalo kaksi A-luokan tähteä: Denzel Washingtonin ja Ryan Reynoldsin.

Washington esittää Turvatalossa rämäpäistä CIA-agenttia nimeltä Tobin Frost, joka palaa takaisin tositoimiin kymmenen vuoden jälkeen. Frost oli aiemmin parhaita CIA:n tiedustelu-upseereita mutta ryhtyi sittemmin kauppaamaan salaisia tietoja vieraille valtioille. Suurta vahinkoa Yhdysvaltain hallitukselle aiheuttanut Frost pidätetään ja sijoitetaan Etelä-Afrikassa sijaitsevaan turvataloon. Kun joukko palkkamurhaajia hyökkää turvataloon, Reynoldsin esittämä kokematon CIA-virkamies Matt Weston pakenee yhdessä Frostin kanssa. Frost ja Weston joutuvat yllättäen muodostamaan vastahakoisen tiimin ja selvittämään keitä turvakotiin hyökkääjät olivat: terroristeja vai CIA:n lähettämiä tappajia.

Internet Movie Databasen mukaan Turvatalo on kaikkien aikojen taloudellisesti menestynein ruotsalaisohjaajan tekemä elokuva.

Kuvassa Denzel Washington ja Daniel Espinosa.

Turvatalo esitetään TV5-kanavalla tiistaina 13.09.2016 klo 23.05. Katso traileri alta.

Lisää luettavaa